Hilse

Päänahan hilseilyn taustalla on useimmiten seborrooinen ekseema eli tali-ihottuma, johon liittyy rasvainen, tulehtunut päänahka. Hilseily voi johtua myös atooppisesta ihottumasta tai psoriaasista. Seborrooisen ja atooppisen hilseilyn erottaminen toisistaan on vaikeaa, eikä sillä ole käytännön merkitystä. Psoriaasi taas muodostaa laajoja hilselevyjä esimerkiksi korvan taakse tai niskaan. Hilseilevä päänahka kutiaa tavallisesti melko voimakkaasti ja oireilua tapahtuu eniten päälaella.

Hilseilyn syystä riippumatta hoidoksi ja hilseen irrottamiseksi suositellaan päivittäistä pesua shampoolla. Hilseshampoita, joissa vaikuttavina aineina on esimerkiksi ketokonatsolia tai seleenisulfidia, käytetään 1-2 kertaa viikossa. Muina päivinä käytetään muuta shampoota, esimerkiksi hellävaraista shampoota. Lisäksi pesun jälkeen voi laittaa hydrokortisoniliuosta kutinaa lievittämään.

Päivittäinen pesu on myös paras keino estää rasvoittuvan päänahan hilseilyä.
AbiCare Shampoo hilseshampoo (4110) (1 × 200ml)

AbiCare® Shampoo on rauhoittava ja hoitava hilseshampoo kuivalle, kutisevalle ja ärtyneelle päänahalle. 

Katso tuotteen tiedot
19,44 €
Tuotetta on varastossa
ACO BODY SPC ANTI-DANDRUFF SHAMPOO NP MOISTURISING (1 × 200ml)

Kosteuttava ja hoitava hilseshampoo, joka poistaa tehokkaasti hilsettä ja estää sen muodostumista.

Katso tuotteen tiedot
11,68 €
Tuotetta on varastossa
KETOCONAZOL RATIOPHARM 20 mg/ml (1 × 60ml)

Ketoconazol ratiopharm-shampoo on paikallisesti käytettävä sienitulehduslääke.

Katso tuotteen tiedot
13,49 €
Tuotetta ei ole varastossa
KETOCONAZOL RATIOPHARM 20 mg/ml (1 × 100ml)

Ketoconazol ratiopharm-shampoo on paikallisesti käytettävä sienitulehduslääke.

Katso tuotteen tiedot
20,48 €
Tuotetta ei ole varastossa
NIZORAL 20 mg/ml (1 × 60ml)

Nizoral-shampoo sisältää ketokonatsolia, joka on hiiva- ja muiden sienitulehduksien hoitoon tarkoitettu lääkeaine.

Katso tuotteen tiedot
14,64 €
Tuotetta on varastossa
NIZORAL 20 mg/ml (1 × 100ml)

Nizoral-shampoo sisältää ketokonatsolia, joka on hiiva- ja muiden sienitulehduksien hoitoon tarkoitettu lääkeaine.

Katso tuotteen tiedot
22,09 €
Tuotetta on varastossa
Rausch Pajunkuori shampoo (1 × 200ml)

Sisältää lievästi antiseptisia pajunkuoritislettä ja timjamia, joilla on myös rasvaista hilsettä irrottava vaikutus. Normalisoi hiuspohjan toimintaa lievittäen kutinaa ja punoitusta. ...

Katso tuotteen tiedot
20,27 €
Tuotetta on varastossa
SEBAMED ANTI-DANDRUFF HILSESHAMPOO (1 × 200ml)

Shampoo rasvoittuvalle ja hilseilevälle päänahalle. Lievittää päänahan kutinaa, palauttaa hiuspohjan luonnollisen tasapainon ja ehkäisee hilseen muodostumista.

Katso tuotteen tiedot
8,42 €
Tuotetta on varastossa
SEBAMED ANTI-DANDRUFF HILSESHAMPOO (1 × 400ml)

Shampoo rasvoittuvalle ja hilseilevälle päänahalle. Lievittää päänahan kutinaa, palauttaa hiuspohjan luonnollisen tasapainon ja ehkäisee hilseen muodostumista.

Katso tuotteen tiedot
12,62 €
Tuotetta on varastossa